Valon pisarat

Istua kökötin sängyn laidalla. Valmistelin mielessäni kohta alkavaa energia buustia ja kuvittelin, että syksy toisi mukanaan rauhallisen, lähinnä hempeän lievän keinumaisen buustauksen. Koko kroppa oli jumissa ja kireällä, samoin päästä nousi miltei käsin kosketeltavissa oleva höyry. Arjessa mentiin jossain väsymyksen ja pakko jaksaa-olotilan välillä. Pää on ollut sumun ja usvan valtaama ruuhkaantunut suurkaupungin katu. Nykäys oli kova. Niin kova ja äkkinäinen, että horjahdin sängyltä. Jalan sain kuitenkin tukevasti lattialle, niin etten rojahtanut pitkin pituuttani. Lähtö laukaus oli tullut, enkä jäänyt enempää aikailemaan vaan siirryin tukevasti keskemmälle leveää vuodetta. Silmät kiinni ja laput silmille, kuittaus Samilta, taas mennään. No mentiin eikä meinattu. Valo näyttäytyi vaalean vihreänä juovana, joita sateli reilusti. Ummistettujen silmäluomien alla värit liikkuivat omaa tahtiaan, välillä heitellen kirkkaita muodostelmia. Jalkapohjia pakotti. Joku kai ampui terävä kärki...

Varovasti oijoin itseäni suoraksi. Auringon säteet osuivat silmiini pienen ikkunan raosta. Raotin verhoa ja valoa tulvi sisään. Olin nukkunut koko yön heräämättä kertaakaan, se oli epätavallista. Yleensä heräilen säännöllisesti, viimeistään puoli kaksi. Tuntui hyvältä suoristaa jalkoja, selkää ja varsinkin päätä, joka liikkui niin kuin sen kuuluikin liikkua. Aamu oli niin kaunis ja hiljainen, etten voinut muuta kuin kiitollisena istua mökin rappusilla pipo kallellaan ja katsella ympärilleni. Sanoja ei ollut, oli vain äärettömän suuri kiitollisuus uudesta, vasta alkaneesta päivästä. Eilen olin onnistunut saamaan työpaikan ilmastoinnin puhaltaessa kylmää ilmaa niskani ja hartiani täysin lukkoon. Päätä ei voinut kääntää kumpaankaan suuntaan ilman viiltävää kipua ja pistoa. Mä tyydyin kohtalooni ja mennä tohotin pää kenossa. Joku asiakas nauroi, olenko nielaissut rautakangen. Sellainen olo mulla olikin, notkea kuin rautakanki. Niska kipu yltyi ja alkoi särkeä päätä ja silmiä. Viikko ol...

Energia buusti oli sovittu keskiviikko illalle. Sillä viikolla oli suunnitelmia ainoastaan yhdelle illalle, mutta kun kyseessä on mun elämä ja mun aikataulut, jälleen kerran mikään ei mennyt niin  kuin elokuvissa. Keskiviikko iltana seisoa törötin kassan takana, tuuraamassa, josta oli tullut jo enemmänkin tapa kuin poikkeus. En kerennyt liikahtaa pois kassa -alueelta sovittuun aikaan, vaan olosuhteiden pakosta jäin seisomaan paikoilleni. Jotenkin kiukutti, kun ajattelin missaanneeni koko buustin tämän ainaisen ja jatkuvan työni takia. Mutta, niinkuin aina, energia kulkee, olinpa mä paikoillani ja rentoutuneena sitä vastaanottamassa, tai sitten tosiaan työpisteellä. Energiaa alkoi virrata ja mä otin vaivihkaa porrasjakkaran ja istuuduin alas. En voinut missään tapauksessa keskittyä ainoastaan fiilistelemään valon lähetystä, mutta rauhoituttuani paikoilleni alkoi tapahtua. Keinutti, pyöritti ja olkapäille laskeutui painavat kädet. Ne painoivat paikoilleen ja jostain syystä, myy...

Puoli kahdeksan, lauantai-iltana. Mä olin taas vähän myöhässä, en saanut noustua saunanlauteita, vaan katselin sen raollaan olevasta ikkunasta, tulvivan kylmän höyryn keskeltä kirkasta taivasta. Tähtiä oli paljon ja mä olin melko varma, että Pohjan tähti loisti kirkkaana, minusta katsottuna se  oli oikealla puolella taivasta. Mä pidän   tähdistä, voisin tuijotella niitä tunti kausia. Hartolla on pieni kaukoputki, jonka viritän aina sillointällöin kotimme parvekkeelle. Tähdet  muistuttavat omasta pienuudesta ja antavat äärettömyyden tunteen. Olimme sopineet Samin kanssa energia buustauksen tasan puoli kahdeksaksi. Istuin lauteilla ja tein pois lähtöä. Mua alkoi keinuttaa. Ei samalla tavalla kuin silloin kuin huippaa, vaan tämän keinunnan tunnistan energian liikkeeksi ja se alkaa keinuttaa ja on pakko pysyä paikoillaan. Istuin  ja odotin keinunnan  tasaantuvan. Tällä kertaa keinuminen oli voimakasta ja lämmin aalto valtasi kehon. Se alkoi tuntua niskassa ja si...

Ensimmäisen kerran näin Samin telkkarissa. Hän istui studiossa ja kertoi parantamisesta. Kuuntelin ja katselin lähetystä, olinhan "törmännyt" joskus vuosina 97 tai 98 - henkiparantajaan, josta oli tullut minulle tärkeä Ystävä ja tukipilari, läpi elämän. Sanna Kiiski näytti hämmentyneeltä, ihan niinkuin kuka tahansa, joka elämänsä ensimmäistä kertaa on tekemisissä energia parannuksen kanssa. Kukaan ei ole ensimmäisen hoito kerran jälkeen enää ihan sama ihminen, kuin sinne mennessä. Pieni, mutta merkitykseltään suuri askel on otettu jo silloin, kun tekee päätöksen ottaa yhteyttä parantajaan. Olipa kyseessä sitten fyysinen tai henkinen asia, ajatus  kuitenkin on alkanut itämään ja ensimäinen askel on otettu. Mä olen pohjimmiltani aika arka ja tuntemattomalle ihmiselle soittaminen vaatii aika ajoin paljon. Eikai sitä heti tulisi edes ajateltua, teen työtäni kokoajan erilaisten, tuntemattomien ihmisten kanssa. Silti, omassa kodissa, omalla vapaa-ajallani se pieni arka tyttö nous...