Kohti tasapainoa
Se tunne, kun pitkän tauon jälkeen avaa hoitolan oven. Ihan vähän jännittää. Ei mua piikit jännitä, enemmänkin kieli- ja syke diagnoosit. Sinnittelin aamukahvin suhteen, mutten päässyt ihan absoluuttiseen nolla toleranssiin. Katselin työpaikan vessan peilistä vielä ennen lähtöä miltä kieli näyttää, muttei se näyttänyt mulle miltään. Rauhallinen hoitohuone ja taustalla soiva hiljainen musiikki karkottavat jännityksen. Joskus alku aikoina, ensimmäisiä kertoja ollessani akupunktiossa, neuloja oli paljon ja osa oli varmastikin laitettu sellaisiin kohtiin, jotka hoitivat paniikkihäiriöitä. Joskus tuntui, että maatessani neulojen hoitaessa hommaa, tunsin tutun paniikki keinutuksen. Yhtään kohtausta ei ole tullut kuitenkaan moniin vuosiin, mutta se muistuttaa sillointällöin olemassa olostaan, varsinkin aamuisin. Se on kai mun matkakumppanini koko elämäni ajan, joskus se on täysin hiljaa ja huomaamaton, toisinaan se muistuttaa olemassaolostaan. Se on kai mun sisäi...