Valon pisarat

Mä rakastan vaihtoehtoisia hoitomuotoja ja kai elämän tehtäväkseni on tullut kokeilla, kaikenlaista. Hankalaksi sen tekee vain se seikka, etten uskalla ihan kaikkien käsittelyyn mennä, varsinkaan jos kysymyksessä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan tuttu tai tutun tuttu tai edes puoli tuttu ole käynyt tai edes tietoinen ihmisestä. Mä huomion noin puoli vuotta sitten erään parantajan facesta. Mä seurailin hänen työskentelyään sieltä käsin ja katselin kuvia. Osallistuin muutamiin hänen etä hoitoihin ja varmistuin siitä, että tässä olisi ihminen, joka on joka solullaan perehtynyt siihen mitä tekee, kunnioittaen arvoja ja jokaisen omaa tahtoa, sillä arvokkuudella mikä vastasi omaa käsitystäni energiahoitojen luonteesta. Pyörittelin mielessäni jonkin aikaa ajatusta Juhan hoitoon menosta. Jostain syystä jännitti, vaikka luottamus olikin syntynyt jo aiemmin, edellä mainittujen asioiden johdosta. Mä en ollut koskaan tavannut häntä. Laitoin varovasti viestiä kysyen hinta...

3.11. Juha Jäntti tuli Lahteen ensimmäisen kerran hoitamaan apua tarvitsevia. Tällä kertaa meitä oli 4 henkilöä, yksi perui viime hetkellä. Meillä ei ollut mitään hoitohuonetta valmiina, mutta teimme sellaisen yksityis asuntoon. Olen saanut kaikilta Juhan hoidossa käyneiltä henkilöiltä luvan kirjoittaa heidän ainutlaatuisista kokemuksistaan Juhan ainutlaatuisesta hoidosta. Ensimmäinen henkilö oli mies, joka oli kärsinyt kauan aikaa(yli 10 v) huimauksesta ja eri asteisista näköhäiriöistä, joka tätä nykyä vaikeutti arkista elämää, mm. autolla ajaminen tuntui pelottavalta. Miehen niskaa ja päätä yms. oli tutkittu useamman kerran, eikä kukaan osannut kertoa mitään syytä hänen oireisiinsa. Juhan päivä alkoi hänen hoidollaan. Mies kertoi seuraavana päivänä:" hoito tuntui todella tehokkaalta, uskon ja luotan siihen, että huimauskin helpottaa.En ole vielä lähtenyt liikenteeseen, niin etten osaa sanoa. Sain selkeästi apua hengitykseeni, äänen laatuuni ja voisinpa sanoa ...

Stressi oli iskeytynyt  muhun  kuin kärpäspaperi, taas kerran. Samassa rytäkässä katosi ruokahalu ja unet. Jokainen antoi neuvoja ja apuaan, mä   vaan  olin niin väsyksissä, etten halunnut oikeastaan  ottaa vastaan mitään tai edes tavata ketään. Kaikista eniten halusin käpertyä omaan olotilaani, kuunnella ja katsoa, tai olla kuuntelematta ja katsomatta. Olin niin poikki, ettei  minun ollut oikeastaan hyvä olla missään. Tiedän, itse halusin näin ja noin, ei pitäisi valittaa, silti tunteet olivat aitoja ja elämä todellista, joka minuutti. päätös oli kuitenkin tehty ja muutto uuteen kotiin oli muutama viikko sitten. Olo oli väsymystä lukuun ottamatta siedettävä ,vaikka olinkin itkeä pillittänyt monta päivää tai oikeastaan monta  viikkoa. Enää ei itkettänyt, eteenpäin kuin mummo lumessa. Perjantai aamuyöstä heräsin suu kuivana kuin saharan aavikko, päätä särki julmetusti ja joka rööri oli tukossa. Onneksi oli akupunktio hoito il...